16. huhtikuuta 2011

Päivä 3 - Minun vanhempani

Kasvoin mielestäni hyvin "perinteisessä" suomalaisessa perheessä. 
Meillä oli perustiukka kuri; kotiintuntoajat, nukkumaanmenoajat, karkkipäivät ja minä sain tukkapöllyä, jos en millään sanalla tai äänen korotuksella totellut (ja minähän koettelin).
Ehkä poikkeuksellisin asia meidän perheessä oli, että meillä iskä oli se joka hoiti kauppa-asiat, lasten lääkärikäynnit ja vanhempainillat. 
Ja mä olen isin tyttö. Ihan pienestä asti kuulemma ollut. 



Äiti sanoo, että kuvassa oleva näky ei ollut mitenkään harvinainen meillä, kun iskä tuli töistä kotiin ja minä olin pieni. 
Iskä on edelleen jollain tapaa se turvallisempi, se kallio johon voi luottaa. Vaikka en sano, etteikö äitiin voisi. 

Ja sanotaan, että tyttö "etsii" isänsä kaltaista miestä. En voi kyllä myöntää tarkotuksella näin tekeväni (koska se jollain tapaa kuulostaa jotenki jopa kuvottavalta), mutta todellisuudessa- Kuka ei haluais sen oman miehen olevan turvallinen, luotettava, rauhallinen, mutta tarvittaessa (ja tosissaan vasta tositilanteessa) tempperamenttinen, huumorintajuinen ja myös keskustelutaitoinen?
Voin ainaki myöntää sen, että ensirakkauteni oli pelottavan lähellä tätä kaikkea.


 Äitin kanssa meillä on jännä suhde.
En tiedä ollaanko me liian samanlaisia, että ei tulla kovin pitkälle toimeen keskenämme vai mikä siinä on. 
Mutta voisin melkeen sanoa, että meidän suhde on kun teinitytön ja äidin- shoppaillaan yhdessä ja hetken päästä taas ärsyttää ja kipinät lentää. 
Tottakai äitiin voi luottaa ja tarvittaessa turvaankin sitten, mutta kyllä mä ensimmäisenä iskälle soitan jos jotain semmosta on.
Ja myös iskä ennemmin kyselee minusta. 

Oon monella tapaa hirveen onnellinen kasvatuksestani, koska koen omaavani hyvät perusarvot ja haluan jatkaa niitä myös joskus omillekin lapsille. Tai ainakin kummilapsille.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...