Surku ja Parku.

Niin se diagnoosi tuli. 
Oon asian kanssa melko ok, vaikkakin tosin pelottaa tulevaisuus. Ja ihmisten ajattelemattomuus ei auta mua yhtään. 
Luin keskustelupalstaa, missä oli keskustelua raskausajasta, lääkityksestä ja kaksisuuntasesta mielialahäiriöstä. Ei ois kannattanu.
Tässä teillekin pieniä makupaloja: 

"Parempoi olla hommaamatta niitä lapsia, jos masentaa tai on päässä vikaa. Ei hyvä!"

"Miettikää ny oikeesti laspenkin kannalta, jos äiti on masentunut. Hoida ensin itsesi pois siitä laiskuudesta reippailemalla ja menemällä ihmisten ilmoille ja sitten kun elämänhalua taas on mieti niitä lapsia."

"Maanisdepressiivisestä ei ikävä kyllä ole vanhemmaksi, se on vakava sairaus ja on suorastaan vastuuntunnotonta hankkiutua raskaaksi jos sitä sairastaa!"

"Ikävä kyllä olen joutunut tutustumaan tautiin ja todennut, että teissä ei ole mitään tavallista."

"Jokaista vituttaa välillä, muttei se ole mitään masennusta."

""Ehkä nyt kannattaa miettiä moneen kertaan sitä uuden lapsen hankintaa ja varmistaa onko turvaverkko tosi kunnossa, ihmiset jotka huolehtii kaikesta jos sairautesi pahenee."

"Mutta kuka nyt haluaa "hullun" lasta riesoikseen? Ties vaikka tarttuu tuollainen lasikuus ja elämänhaluttomuus."

"Ei normaalilla järjellä ja itsetunnolla varustettu vahva ihminen sairastu masennukseen! Eikä se koskaan puhkea yhdessä yössä niin että aamulla heräät ja huomaat olevasi masentunut. Ensi oireiden (jos vituttaa viikon) jälkeen kannattaisi mennä ihmisten ilmoille ja nauttia elämästä eikä jäädä "masentuneena" makaamaan kotiin."

"Eli kun elämässä on iloa ja jotain tekemistä (lapsne kanssa) ei taudista oirettakaan, mutta kun ihminen (laiska) ei kestä negatiivisia tunteita (työttömyys, toimettomuus) alkaakin masentaa? Tässähän se muotisairauden tunnusmerkit tulivatkin. Kiitos!"

"Se on vaan niin helppo mennä lääkäriin valittamaan ettei jaksa, saa ainakin 2 viikkoa sairauslomaa. Sitten ollaankin masentuneita. Entisaikaan valitettiin lääkärissä selkää, kipu kun on subjektiivista. Nykyään siis ollaan masentuneita kun ei huvita. Tehkää elämällenne jotain, älkääkä valitattako."

"Toiset on laiskoja luusereita ja toiset taas eivät pysty hallitsemaan elämäänsä eli ovat heikkoja."

"Vastatkaa nyt ihan rehellisesti: eihän se masennus sairautena nyt hetkessä puhkea? Eli jos huomaa päivine kuluessa, että nyt ei kaikki ole kunnossa, masentaa ja vituttaa, eikö silloin kannattaisi muuttaa elämän suuntaa? Mennä toimintaan mukaan ja harrastaa, tehdä mieluisia asioita? Mitä järkeä on jäädä paikoilleen odottamaan, että on nii loppu että saa diagnoosin masennus? Eikö tämä ole juuri sitä, ettei kestä negatiivisia tunteita ja osaa käsitellä niitä? Elämässä kun tulee iloja ja suruja, mutta ne PITÄÄ osata käsitellä, ne ovat normaaleja tunteita, ei niihin voi jäädä rypemään."

Jotenki vaan tekis mieli itkeä.