Oli kun olis palannu vuoden taaksepäin. Kuin olis taas asunu lähellä ja oltas nähty vasta eilen. Tästä hirveen onnellisena ja kiitollisena alotan viikonloppua ja otan huomenna vastaan rakkaani, nuuskutan kissoja ja juhlin iskän syntymäpäivää.
Ja yritän sisäistää nää viisaat sanat tästä sairaudesta, jotka luin tukisivustolta:
"Mun mielestä sinun ei kannata liikaa keskittyä siihen ajatukseen, että olet sairas. Keskity siihen, että nyt ainakin itse tiedät, ettei vika ole sinussa, aivokemiasi vain temppuilevat välillä. Et halua oikeasti kuolla, sinusta vain välillä tuntuu siltä." (Itsellänihän ei ole itsetuhoisia ajatuksia, mutta noin yleisesti ajatellen tän perkeleen kieroilua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti