Odotusta, tavotteita ja pelkoa.

Päässä on paljon asioita tällä hetkellä. 
Vielä viime viikkoon asti on ollu hyvä olo, ihan silleen vissiin normaali. Ja pientä intoa ja jänskää hyvää tuulta. 
Olen suunnitellu paljon kaikenlaista, joulujuttuja varsinkin- ihan joulutäpinässä. Ja sen lisäks oon miettiny paljon jo ens vuotta. 

Ystäväni menee elokuussa naimisiin ja suunnitelmissani ois, että saisin itseni hoikempaan kuntoon, että itselläni olis mukavempi olla kaikenkaikkiaan ja myös siis juhlia ystäväni ja hänen miehensä häitä täysillä stressaamatta omaa oloani ja näköäni. Kun se yleisesti on ollut se iso ongelma. Kun en haluu, et mun epävarmuus itestäni ja ulkonäöstäni vaikuttaa mun kykyyn nauttia siitä itse tilanteesta ja asiasta. 
Ja olishan se ihana löytää joku aivan ihana mekkokin :P (vaikka onhan tää ihan superhölmöä miettiä melkeen vuotta etukäteen: "MITÄ MÄ LAITAN PÄÄLLE?" 

Nämä häät on ihana, mieltä kutkuttava juttu <3 Ihan mieletöntä, että me jotka yläasteella tutustuttiin niin pentusina ja ollaan kuljettu reilu kymmenen vuotta samaa matkaa ollaan tässä tilanteessa elämää. Aikuisina, ei enää niin keskeneräisinä, ei enää yksin. Vaikka molemmat meistä varmasti sitä jossain vaiheessa pelättiin. 
Ja loppukesästä ensi vuonna juhlitaan näiden kahden ihanan kanssa heidän yhteistä matkaa tähän asti ja tästä eteenpäin <3 

Näiden ihanien asioiden lisäksi takaraivossa kalvaa pelko. Syksy on taas kääntyny pimeämmäks ja kylmemmäks. Ja mun olo on muutaman päivän ollu väsyny, kireä ja kyvytön kestämään stressiä. 
Tää aiheuttaa automaattisesti mussa sen tunteen, että jahas, tästäkö se syksyn alamäki taas alkaa? Onhan se jo monena vuonna käyny niin. 
Viime syksynä näihin aikoihin pientä iloa ja piristystä toi tutustuminen R:n ja se yhteydenpito ja jännitys oli ihanaa. Mutta sen kaiken takana olin jo tosi väsyny. Ja myöhemmin se romahdus kävi sitten raskaasti. 
Ei voi kun toivoa, että nää on vaan muuten ollu huonoja päiviä, eikä tää tarkottas mitään sen ihmeempää masennuksen pahenemista tai muutakaan.
Omasta mielestäni oon kyllä sen polun kolunnu jo niin tarkkaan, että ei sitä enää tarttis nähä uudelleen. Enkä sois sitä enää myöskään R:lle. Oli viime talvi niin rankka molemmille.