19. kesäkuuta 2012

Sielunsisaren tekstiä.

"Viimeiset 2 kuukautta on ollut melkoista helvettiä, koska ensin jouduin ajamaan alas Efexor Depot-masennuslääkkeet toisen masennuslääkkeen avulla (Cipralex), koska muutoin vieroitus ei olisi onnistunut. Olin parhaimmillani yrittänyt 2-3kk ajan pudottaa Efexor annostani, lopulta söin vain pikku murusia ja silti mukanani seurasivat helvetilliset viekkarit. Päässä nyki, päähän koski, nukutti päivällä, valvotti yöllä, vitutti, ahdisti, itketti, raivostutti, ellotti....Cipralexin avulla olen koittanut koko joulukuun ajan ajaa lääkitystä alas - kyseessä lievempiä viekkareita aiheuttava lääke - ainakin omalla kohdallani  . Helpompaa on toki ollut kuin Efexorin kanssa, mutta vähitellen alkavat nämä vieroitusoireet itsessään käymään psyykkeelle. Tuntuu siltä, että olen elänyt pari viime kuukautta ihme nykivässä huurutilassa, pinna äärimmilleen kiristettynä. En sinänsä usko, että kukaan "normaali" ihminen kestäisi näitä oireita sen paremmin kuin itsekään."

"On helvetillistä, kun tajuaa itse, että raivostuu ihan ihme asioista, koska päässä on niin äärimmäinen viritys meneillään ja nykii ja maisema huojuu. Vatsa on sekaisin ja päähän särkee. Tulee ärähdettyä lähimmäisilleen mitättömistä asioista. Eihän tätä mielentilaa voikaan ymmärtää ennekuin sen itse kokee, vain sellainen ymmärtää millainen fyysinen ja psyykkinen helvetti tämä on. Ja kaiken sekavuuden keskellä pitäisi yrittää toimia suht normaalisti arkipäivässä. Itseasiassa tällainen vieroitushelvetti vaatisi paremminkin petipaikan jostain pehmustetusta huoneesta, jossa saisi rauhassa levätä pahimmat viekkarit pois."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...